Featured

St Olav Waterway

The 1st pilgrim’s trail connecting Finland, Sweden & Norway over the sea. You can read about our pilgrim’s trail and listen to interviews in English, Swedish and Finnish.

We will present a perspective from the Finnish archipelago. For more information about the whole route visit www.stolavwaterway.com

Or use our digital route planner to plan your hike or check out the trail on Google StreetView! Trail opening 2019!

 

Advertisements

Nötö – rauha mäellä

Nötö on kylä keskellä merta. Samaa nimeä kantava saari on ollut tärkeä alueen yhteydenpidolle ja kaupankäynnille. Sen sijainti on keskeinen suhteessa lähisaaristoon. Siellä ovat poikenneet niin piispat kuin kauppiaat, aiemmat viikinkilaivaporukat ja pitkäaikainen presidenttikin.

Purje kerrallaan saaren asukkaat ovat siirtyneet mantereelle ja Nötölle on muodostunut verkkainen, mustavalkoisen valokuvan tunnelma, jonka keskiössä sijaitseva satama ja kauppa-kahvila on kylän keskus. Sinne on helppo löytää myös pimeän aikaan, sillä kylän ainoat katulamput sijaitsevat satamassa, ja ovat nippa-nappa monikossa. Näkymä satamasta vuonomaiseen merenlahteen on todella upea.

Satama on mainio paikka lähteä tutustumaan saaren luonto- ja kulttuurinähtävyyksiin. Noin 2 kilometrin mittainen kulttuuripolku kiertää Nötön kyläteitä ja vanhoista maatiloista muodostuvan kokonaisuuden. Reitin varrella pääsee tutustumaan esimerkiksi tuulimyllyyn, kappeliin ja vanhan kansakouluun, jossa toimii kesäaikaan kahvila café Skolan.

Saaren pohjoisosissa, Sundbergenillä sijaitsee useampi rautakauteen sijoittuva hautapaikka. Muinaishautoja on tutkittu ja tutkimusten perusteella saarella on ollut vakituista asutusta jo 1100–1200 –luvulla. Muinaishaudoille kuljetaan aluksi lyhyen kylänraitin opastetolpalta mökkitietä peltoaukean jäädessä oikealle. Tie sukeltaa seuraavaksi komeaan männikköön ja risteykseen, mistä on opaste vasemmalle. Mökkitien päättyessä seurataan valkoisia nauhamerkkejä, jotka vievät kulkijan kalliopintojen poikki perille. Paluumatkalla kannattaa poiketa soivalle kivelle, jonka ainutlaatuista äänimaisemaa ovat ihmetelleet paikalliset, tutkijat ja matkaajat.

Merimaisemat sopivat saarenkierrolle mainiosti. Nötön lounaiskärkeen on noin kahden kilometrin mittainen taival. Retki kannattaa ajoittaa auringonlaskun aikaan, sillä tällöin maisema on parhaimmillaan. Reitti on opastettu ja sen voi yhdistää vaikka Nötön kylän kiertävään kulttuuripolkuun. Pidemmälle päästyä kuljetaan kinttupolkua ja kevyesti ylöspäin. Matkalla ohitetaan muinaisranta eli pirunpelto ja perillä valtavan kokoinen siirtolohkare, jonka suosiosta kilpailee suun loksauttava maisema merelle ja saaristoon.

Kaikista reiteistä on olemassa kartta, johon voi tutustua linkin kautta. Kartan kohteista saa lisätietoa niitä klikkaamalla. https://notohbf.auf.fi/fi/tietoanotosta/kartta/

Illansuussa, kun on koko päivän kulkenut pitkin ja poikin Nötön luonto- ja kulttuurireittejä, on parasta etsiä rauhallinen yösija ja painua iltapalan jälkeen pehkuihin. Tähän kelpaa mainiosti esimerkiksi mäen  laella seisova Backaro. Aiemmin ihmisten äänten ja askelten täyttämästä Backs gård-maatilasta on muovautunut rauhaa aistiva majatalo.

Lopuksi

Aikainen aamu soljuu sopivan laiskasti aurinkoisella laiturilla. Sitä vasten kun katsoo pitää vähän siristää silmiä. Puunlatvojen takaa ilmestyy joutsenaura, josta kantautuva ääni täyttää tyynen merenlahden. Joutsenet laskeutuvat sulavasti veteen samaan aikaan kun laiva ilmestyy niemennokan takaa. Lintujen muodostelma levenee sitä mukaa kun yhteysalus lähestyy laituria.

Laivan vihreää kantta täplittävät pienet lammikot. Liikkeessä niiden pinnoille muodostuu heiveröisiä vireitä, joiden rajat venyvät tuulenpuuskien mukaan. Pieni lapsi pomppii yhdessä lätäkössä, koittaa saada kiinni pinnan heijastusta. Vanhempi katselee kauemmaksi merelle ja ajattelen, että tässä on ajatusta: katsoa kauaksi ja tehdä lähellä, kuten esimerkiksi saaristossa, joka on lähellä ja sieltä näkee kauas.

Laivamatkassa eli paluumatkan alussa oli mukana vielä ripaus seikkailua. Pärnäisten (Pärnäs) satamassa se varisi sitä mukaa, kun talutin pyörää mäkeä ylös kohti linja-autopysäkkiä. Tähteitä jäi myös bussin penkille, kun laskeuduin kuumalle asfaltille. Otin pyörän bussin ruumasta ja ravistelin rippeet polkiessani Ratapihankadun vartta asemalaiturille, ennen kuin istahdin uupuneena junanvaunuun ja nukahdin. Kuulutukseen herättäessä otin pyöräni ja nousin junasta. Lähdin nousemaan Pispalan mäkeä ja puolimatkassa perille tunsin jotain silmäkulmassani. Hieraisin silmiäni ja tunsin viimeisen seikkailunhiutaleen tarttuneen iholleni. Siinä luki: Saaristo on kaunis, kiireetön ympäristö, missä kannattaa viipyä.

Luku 6 (6)

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 6/6

Jurmo – lähimpänä merta

Osa 5/6

Tukholman ja Helsingin puolimatkassa sijaitsee saari. Meren ympäröimänä, auringon hellimänä ja tuulen pieksemänä aaltojen keskeltä nouseva Jurmo on lähimpänä merta. Menneisyyden utu lepää paikoin vahvana kerroksena saaren nähtävyyksiä ihmetellessä tai kuunnellessa paikallisia tarinoita – ja se jos mikä on erityisen kiinnostavaa.

Jurmo on saanut nimensä joko suomen kielisestä ilmaisusta juurimaa tai latinan kielisestä ilmaisusta Iurima.

Jälkimmäistä vaihtoehtoa tukee tanskalainen itineraario – reittikuvaus, joka on peräisin 1200-luvun alkupuolelta. Samoilta ajoilta on peräisin myös saaren vakituinen asutus. Reittikuvaus kuvailee seuraavasti:

Siellä on kolme saarta, joista yksi on Aspö, toinen Revholm ja kolmas Malmö, ja Jurmo sijaitsee uloimpana näistä etelän suunnassa ja lähimpänä merta.

Saaren erityislaatuisimmat nähtävyydet ovat kivikehät, joita kutsutaan munkinkehiksi (munkringar). munkinkehien synnystä on olemassa monta teoriaa, jotka ovat toinen toistaan ihmeellisimpiä: pakanuuden ajan jäänteitä, sesonkiasutusta, eläinsuojia vai viikinkien jäljiltä. Saarella on lisäksi 1500-luvulta peräisin olevat kirkon tai kappelin jäänteet, Grundvikenin kappelinperusta sijaitsee suojaisassa paikassa kun taas munkinrenkaat harjun laella. Nykyinen kappeli on rakennettu vuonna 1846 ja eri paikkaan, kappelissa on hautareliikki mitoitusten mukaan 1330-luvulta ja sen katossa roikkuu hollantilaisen haaksirikkoisen taidokkaasti veistämä kyrkskeppet eli kirkkolaiva, joita tehtiin saariston kirkkoihin merionnen takaamiseksi.

Menneisyyden tapahtumat saavat hieman dramaattisemman käänteen, kun tarina kääntyy Jurmolaisten rantarosvoiluun ja siihen kyllästyneeseen Ruotsin kuningas Kustaa Vaasaan. Hän teloitutti kaikki kiinni jääneet paikalliset ja poltatti saaren talot ja metsät. Kuningas määräsi myöhemmin saarelle uusia asukkaita tukialueeltaan Taalainmaalta (Dalarna).

Jurmon rantavalli on kuin jättimäinen luonnon amfiteatteri, se on kolmatta Salpausselkää, kurkottaen molemmista päistä kohti avomerta. Saaren koilliskärki eli Österrevet on hieno ja eristäytynyt paikka, missä maan ja veden elementtien rajapinnat kohtaavat ja käyvät väsymätöntä mittelöä keskenään. Maalla on pehmeä niskalenkki, se kohoaa noin 4 millimetriä vuodessa.

Sataman lähistöltä kohoaa Högberget, joka on nimensä mukaisesti saaren korkein kukkula. Näkymä suojelualueelle, saaren lounaiskärkeen on vaikuttava.  Illansuussa voi nähdä meren yllä pimeyttä halkovan, hypnoottisen valokeilan. Högbergetille pääsee esimerkiksi saaren pääväylältä tai satamasta polkua pitkin. Laelle on mutkatonta nousta.

Saarella voi tavata myös tunturipöllön, jolle maisemat lienevät kotoisat. Tunturi-Lapin tuntua täydentää kanervanummi, joka hehkuu ruskan väreissä alkusyksystä ja joskus syystaivaalta voi erottaa revontuliakin.

Kooltaan hyvin kompakti saari, mistä löytyy yöpymispaikkoja hienolla näköalalla; tupia, mökkejä sekä telttailijoille varattu oma alue sataman lähistöltä. Sataman vieressä sijaitsee metsähallituksen ylläpitämä luontotupa, mihin voi tutustua yhteysaluksen saapumista odotellessa tai muuten vaan. Lähistöllä on Venäjän armeijan lentotukikohdan jäänteet ensimmäisen maailmansodan ajalta ja ympäristössä voi törmätä satunnaisesti alpakkalaumaan.

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 5/6

Utö – ulkosaaristossa

Osa 4/6

Aamun verkkaiset hetket heilahtivat ajatuksista kaartaessani Pärnäisten (Pärnäs) satamaan. Päivän koitto oli mitä parhain ja aurinko lämmitti jo mukavasti kirkkaalta taivaalta M/S Eivorin saapuessa satamaan. Odottavia matkustajia oli muutama kourallinen: yksi paikallisille, toinen turisteille ja kolmas lintubongareille, joiden käsissä ja olkapäillä roikkui valtavankokoisia laukkuja, ja joiden muodosta ei voinut erehtyä. Teleobjektiiveja, ajattelin kunnes huuto kaikui alempaa: ”tuutkos kyytiin sieltä”. Vilkaisin alas ja pohdin, oliko kyseessä kehotus vai kysymys, kun ahavoitunut seilori viittoi minulle. Mää nyökkäsin ja laskettelin laivaan.

Heti ensimmäisellä matkalla opin, että talviaikataulujen ollessa voimassa (31.5. saakka) laivakyydit esimerkiksi Berghamnin, Aspön, Nötön ja Jurmon saarille pitää tilata tunti ennen laivan lähtöä M/S Eivor miehistöltä puhelinnumerosta 044-5000503. Kesäaikaan riittää, että ilmoittaa etukäteen Berghamnin ja Aspön saarille kulkemisesta. Kannattaa lisäksi huomata ettei laiva liikennöi päivittäin talviaikataulujen ollessa voimassa. Ajantasaiset aikataulut kannattaa tarkistaa aina ennen matkaa http://www.meritie.fi -sivustolta. M/S Eivorille mahtuu 195 matkustajaa ja 19 autoa. Laivaan pääsee polkupyörällä. Pyörä on tärkeätä sitoa ruumassa.

Matka Utö:n saarelle kestää useita tunteja. Laivan sisuksista löytyy kanttiini ja taukotilat ovat tavallisesti ahkerassa käytössä merimatkan aikana. Kannella viihtymiseen vaikuttaa luonnollisesti vallitsevat tuuliolosuhteet, lämpötila sekä yli-innokkaiden lintutarkkailijoiden ja heidän observointilaitteiden lukumäärä.

Tutustuminen Utö:n saareen alkoi kulkemalla levollisen ja soman kylänraitin läpi, matkan varrelle jäi maalauksellisia kalastusmajamaisemia. Jatkoin majakalle kääntyvän risteyksen ohitse ja minkä jälkeen lyhyen etäisyyden päässä, kauniisti kaartuvan ja nousevan hiekkatien päässä odotti Bönehuset-kappeli. Vuonna 1910 rakennettu kappeli antaa kulkijalle suojaa ja hiljaisuutta, ja kun kääntyy ympäri, hienon ja moniulotteisen näkymän majakalle.

Punavalkoraitainen majakka on Utön maamerkki. Vuodelta 1814 peräisin oleva majakkatorni ei ole saaren ensimmäinen. Majakan Suomen sodan (1808-09) aikana räjäytetty edeltäjä oli peräisin vuodelta 1753. Majakalla on yli sata vuotta vanha linssi ja sen sisuksista löytyy kirkko sekä majakan seinästä muistolaatta uponneiden alusten miehistöjen muistolle.

Utöllä onkin pitkä ja värikäs menneisyys merenkäynnin dramaattisissa tapahtumissa. Sitä ympäröivillä vesillä on vanhastaan hieman ikävä kutsumanimi: laivojen hautausmaa. Lukuiset syys- ja talvimyrskyt ovat aiheuttaneet vuosisatojen aikana lukuisia haaksirikkoja ja synnyttäneet tämän vähemmän mairittelevan nimen.

Luku 4 (5)

Utöllä on paljon muutakin annettavaa, kuten saaren monipuolinen luonto ja erityisesti merilinnut. Majakalta ja saaren monista kolkista on upeat näkymät kallioluotojen muodostamaan mosaiikkiin sekä mainiot mahdollisuudet tarkkailla niillä pesiviä merilintuja. Saari onkin lintuharrastajien vankassa suosiossa. Utöllä ollessa kannattaa tutustua myös Enskärin suunnassa sijaitsevaan, vuonna 1884 rakennettuun kansakouluun, jossa oppii puolisen tusinaa oppilasta. Paraisten kaupungin osana olevalla saarella asuu vajaat 50 asukasta.

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 4/6

 

Nauvo – maisemareittejä

Osa 3/6

Hyvin nukutun yön jälkeen jatketaan Lillandsvägen-tietä, joka kaartaa Dalkarbyviken:n pohjoisrantaan. Merenlahti välkehtii tuulessa huojuvan puuverhon takana. Lillandsvägen kaartaa etäämmälle lahdesta, mistä on noin 500 metriä risteykseen, jossa on hauskannäköinen maitolaituri. Käännytään vasemmalle hiekkatielle, joka kaartaa Österträsket-järven (3 m) eteläpuolitse, tekee tiukan mutkan ja nousee noin 1400 metrin jälkeen kaksiosaiseen risteykseen. Risteyksien välillä on noin 100 metriä. Tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana: ensimmäisestä risteyksestä otetaan vasemmanpuoleinen tienhaara, ja toisesta oikeanpuoleinen tienhaara. Varmistuksen oikealle vallinnalle saa, kun toisen risteyksen jälkeen, alle kilometrin matkan jälkeen saapuu Västerträsket-järven (3,7 m) rantaan. Järven rannassa on kauniisti kaartuvia kalliopintoja, missä voi nauttia vaikka piknik-lounaan.

Kylätie päätyy lopuksi saaristotien varteen, mistä käännytään vasemmalle ja ylitetään ensin silta Biskopsö-saarelle ja pian perään toinen silta Storlandet-saarelle. Nauvon kirkonkylälle on noin kolmen kilometriä. Juuri ennen Nauvon keskustaa lähtevät pitkospuut tien vasemmalta puolen. Ne johtavat uteliaan kulkijan kuulun taidemaalarin Victor Westerholmin (1860-1919) nimeä kantavalle luontopolulle, kohti pronssikautista hautaröykkiötä ja Jetukastberget-kallion lakea. Matkan varrella on ”jätinheiton” menneisyydestä kertovia opastetauluja.

Parin kilometrin mittainen luontopolku on kiehtova kurkistus lähimenneisyyteen ja sen jälkeen onkin paikallaan nauttimassa lounasta Nauvon mainiosta valikoimasta. Hyvässä seurassa aika tavallisesti katoaa kunnes tuntee auringonpaisteen kadonneen harjakaton taakse ja ymmärtää, että nyt pitää jatkaa matkaa.

Nostin kartan ja kompassin lyhyiden housujen reisitaskusta, ja nopea ja tarkka vertaus aiemmin tekemiini muistiinpanoihini selvensi asiaa: reippaalla vauhdilla ehtisin illaksi perille majapaikkaani ja aikaa jäisi tutustua vielä Jatulintarhaan (Jungfrudans) ja Susikallioon (Vargberget). Pari terävää napautusta kartan pintaan ja matkaan.

Jatulintarhalle kulkee erityinen merkitty retkeilyreitti, joka kiertää mm. Nauvon uimarannan kautta suoraan Nauvon keskustasta. Vierailun Jatulintarhalle voi yhdistää, vaikkei muuten olisi sen kummemmin saaristoa kiertelemässä. Jatulintarha sanana viittaa jättiläiseen kun taas sen ruotsinkielinen versio viittaa nuoren neidon tai neitsyen tanssiin. Nauvon Jatulintarha on Nauvon ”pakko-kokea” -tyyppinen kohde ja sitä pitää kohdella hyvin.

Luku 3 (3)

Jätin neidot ja jättiläiset metsän siimekseen ja käänsin pyöräni renkaat Nauvon vanhalle päätielle, Mittilandsvägenille. Tie kulkee poikki saaren keskiosien melko vaihtelevassa maisemassa. Matka halkoo hiekkatietä ja mökkitietä, kulkee avointen peltoaukeiden laitamia ja sukeltaa tummien korpitaipaleiden siimekseen kunnes putkahtaa noin kahdeksan kilometrin rullaamisen jälkeen Saaristotielle.

Jatketaan Saaristotietä noin 500 metriä kohti Nauvoa ja käännytään sen jälkeen oikealle kohti Korsnäsiä. Ja kuinka ollakaan, jälleen paahdetaan kauniissa maaseutumaisemassa hiukset auringon paisteessa hulmuten.

Matkan varrella ohitetaan kallionhuippu nimeltä Vargberget. Se on saanut niemensä susien jahdista. Susia jahdattiin kallionrinnettä ylös, kunnes ne jäivät satimeen kallion reunalle, jossa ne tapettiin tai tipahtivat kallionlaen ylitse. Oli kummin päin tahansa, niin kaikki sudet oli poissa saaristosta 1900-luvulle saapuessa. Kallion laelle on rakennettu sittemmin näkötorni, josta näkee komeasti saaristoon.

Touhukas päivä päättyi yöpymispaikkaan, jossa on kesäaikaan myös kahvila- ja ateljeetoimintaa. Persoonallinen Kaptensgården sijaitsee mäen laella, rauhallisessa ympäristössä. Yöpymispaikassa on saunomismahdollisuus sekä aamiaistarjoilu vanhan ja persoonallisen talon valoisalla verannalla.

 

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 3/6

Parainen – luontoa ja polkuja

Osa 2/6

Paraisilta on noin kymmenen kilometriä Sattmarkin Kaffe & Safka -kahvilan pysäköintialueelle, mistä lähtee 2,5 kilometrin, 5,5 kilometrin ja 11 kilometrin mittaiset luontopolut lähimaastoon. Ei tarvitse kahta kertaa arvata, mikä niistä tuli valittua – pisin tietenkin! Sattmarkin luontopolut kulkevat lähimaastossa ja ovat helppokulkuisia. Ne ovat merkittyjä ja kulkevat monin paikoin mökkiteitä pitkin. Heti alkumatkasta ohitetaan harvinaisempi pronssikautinen hautakumpu, mistä on päätelty että Skandinaviasta on tullut ihmisiä nykyisen Lounais-Suomen alueelle jo useita tuhansia vuosia sitten. Lähistöllä on myös rantasauna ja laavu, joiden käytöstä voi tiedustella Sattmarkin kahvilan henkilökunnalta.

Sattmarkin luontopolut kulkevat miellyttävässä maastossa, kauniiden mäntykankaiden, taianomaisten kuusitiheiköiden ja avokalliokohoamien poikki sekä tietenkin metsä- ja mökkiteitä pitkin. Matkan varrella tulee vastaan vielä toinenkin, rautakaudelta peräisin oleva hautakumpu ennen kuin polku päätyy muutaman tien ylityksen kautta takaisin kahvilan pysäköintialueelle.

Sattmarkista muutama kilometri länteen sijaitsee toisenlainen retkeilykohde. Kyseessä on Lenholmin luonnonsuojelualue, josta suurin osa on yksityisiä luonnonsuojelualueita. Lenholmin luontopolku kulkee kallioiden koristamassa tammimetsässä ja hakalaitumilla, poiketen matkan varrella lintutornille, joka sijaitsee meren rannassa.

Laskettelu polkupyörällä lautalle on jännittävää. Sinne pääsee kun pyöräilee Lenholmilta noin kuusi kilometriä paikoin hiekka ja toisinaan asfalttipohjaista kevyen liikenteen väylään Saaristotien vierellä. Lillandetin saarelle saavuttua kannattaa odottaa autot ensin ohitse ja sen jälkeen jatkaa matkaa kohti Nauvoa.

Noin neljän kilometrin jälkeen tulee vastaan Parolan ja Kasbergetin retkeilykohteet. Parolan erityinen kohde on vuonna 1997 rakennettu hyppyrimäki, jonka K-piste on 25 metriä ja mäkiennätys 25,5 metriä. Kaikki kiipeily hyppyrimäelle tapahtuu luonnollisesti omalla vastuulla. Parolan hyppyrimäeltä lähtee muutaman kilometrin mittainen luontopolku, joka kiertää kalliopintojen poikki, rehevän kasvillisuuden läpi, sivutietä pitkin ja takaisin hyppyrimäelle.

Vastapuolella saaristotietä sijaitsee Kasbergetin luontopolku, joka on jokaisen matkaajan ehdoton tutustumiskohde. Luontopolun helmi on sen päässä sijaitseva kallionlaki, mistä aukeaa kerrassaan upea näkymä merelle. Kasbergetin korkein kohta sijaitsee noin 64 metriä merenpinnan yläpuolella ja sinne johtaa merkitty reitti. Kasbergetiltä on näkymä saaristoon sekä lähellä kohoavaan saareen nimeltä Bårnholm. Saari on tunnettu eteläisen saariston muinaislinnavuorena kun taas Kasbergetin nimi viittaa rautakautiseen merkkituliketjuun, joka oli tehokas varoitusjärjestelmä lähestyvien vaarojen varalta.

Lähdettäessä laskeutumaan Kasbergetiltä takaisin kannattaa olla tarkkana merkkien kanssa, sillä alaspäin katsoessa merkkipaalut voivat sekoittua alhaalla runsastuvaan männikköön.

Luontopolkujen jälkeen on virkistävää istahtaa polkupyörän selkään ja suunnata katse pois Saaristotieltä. Lillandetin saarella nimittäin pyöräillään ajoradan reunaa ja siksi on paikallaan tehdä kylätie-ekskursio. Jatketaan Parolan hyppyrimäeltä noin 2,5 kilometriä pitkää suoraan eteenpäin ja saavutaan linja-autopysäkkien jälkeen tienristeykseen. Vasemmalle kääntyy Lillandsvägen. Tienviitassa lukee Kirjais 15 ja Kaldinge 3, juuri ennen risteystä on opaste Västergårdin B&B -majoituspaikkaan.

Risteysalue on lavea. Välimatka maantiehen kasvaa nopeasti, kun lähdetään rullaamaan peltovainioiden poikki. Etäisyyden karttuessa nousee merkillinen tunne: hiljaisuus. Sitä pitää oikein pysähtyä ihmettelemään ennen kuin kääntää katseen kohti kapeata asfalttitietä ja polkaisee pyörän liikenteeseen – ja taas tuntee ilmavirran huminan kasvoilla. Se on oikeastaan aika mukavaa.

Suosittelen lämpimästi Lillandetin eteläosassa kumpuilevaa kylätietä. Sen varrella on vanhoja riihiä, aittoja ja maitolaitureita sekä rauhallisia merenlahtia. Matkalle osuu majoituspaikkoja kauniissa maalaismiljöössä.

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 2/6

Fjellrev i skärgården

Aluksi

Tunturikettuna tunnettu vaeltaja sai kutsun lähteä tutustumaan Turun saariston ainutlaatuisiin retkikohteisiin. Matka jännitti etukäteen todella paljon, sillä kokemukseni saaristosta oli ohut kuin langanpään haituva kun taas kokemukseni Norjan vaelluskohteista kohoaisi puolestaan siirtolohkareen korkuiseksi.

Tarkastelin ajatusta tapani mukaan monesta kulmasta ja pienen pohdinnan jälkeen pakkasin polkupyöräni ja päiväreppuni junanvaunuun, jonka lonksunnasta Tampereen rautatieasemalla alkoi matka kohti saaristomaisemia.

Varustaudun tavallisesti hyvin huolellisesti edessä odottaville vaellusmatkoille, enkä tehnyt tälläkään kertaa poikkeusta vaan reppuun oli löytänyt tiensä korjaussarjat niin pyörälle kuin polkijalle. Vaatetus oli mitoitettu villavaatteista helteellä käytettäviin vaateparsiin, minkä lisäksi mukaan tuli luonnollisesti karttoja, kompassi, kuvaus- ja muistiinpanovälineet.

Vesipulloja otin mukaan kaksi, koska nyt ei oltu Pohjois-Skandinavian vaellusreiteillä – missä vettä riittää – vaan saaristossa. Yhden pullon laitoin pyörään ja toinen reppuun. Kaikkea valmistautumista alleviivasi lisäksi yksityiskohtainen matkasuunnitelma.

Luku 1 (1)

Tuomiokirkolta Paraisten kanavalle

Päivä oli vielä varhainen, kun astelin Turun tuomiokirkon pääovilta 32 askelmaa alas katukivetykselle. Otin pyörän alle ja polkaisin kapean kujan läpi läheiselle Aboa Vetus ja Ars Nova -museolle, jossa perehdyin paikalliseen keskiajan historiaan. Museon kokoelmiin oli perusnäyttelyn lisäksi pystytetty luutarha-näyttely, joka oli koottu paikalta löytyneistä, keskiaikaisista eläintenluista.

Hämärän museotilan, kallojen ja luiden jälkeen oli mukavaa päästä takaisin lämpimän keskipäivän suosioon. Kaupunkilaiset olivat kokoontuneet nauttimaan laiskasti etenevästä, aurinkoisesta kevätpäivästä, ja siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa mutta ei auttanut sillä ensimmäinen tiukka nousu ylös Kaskenkatua odotti.

Kauempana taivaanrannassa rehottavat, tummat pilviverhot saattoivat matkaa kun käänsin menosuunnan Ilpoisten ja Ispoisten kumpumaisille metsäväylille. Eteneminen Turun kaupungin alueella oli melko katkonaista, sillä tämän tästä oli pakko pysähtyä tarkastelemaan karttaa (1: 25 000) ja kadunnimistöä. Mittakaava tuli tutuksi myöhemmin matkan aikana monta kertaa.

Pysähdyin iltapäivällä Kuusiston piispanlinnan raunioilla, joka oli ensimmäinen varsinainen kohteeni. Saapuessani linnanraunioille huomasin paikan olevan autio, ei ketään, ei missään, mikä mahdollisti holvikaarien ja muurinseinien välissä kuljeskelun vailla häiriöitä – ja siivitti mielikuvituksen lentoon pohtimaan piispanlinnan loiston päiviä 1400-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Lopunajat saapuivat Kalmarin unionia kannattavien joukkojen tunkeutuessa linnaan vuonna 1522. Tapahtuma liittyi Kalmarin unionin purkautumiseen ja Kustaa Vaasan nousuun Ruotsin kuninkaaksi.

Luku 1 (3)Käveleminen muurinraunioiden keskellä ja menneisyyden ihmisten elämien pohtiminen on aina ollut mielipuuhaani. Istuskellessa korkealla muurinharjalla, raukeana auringon viistoista säteistä ja isokokoisen variksen pyrähdellessä oksistossa, voi tuntea rauhan laskeutuvan olkapäille.

Seututie 180 eli tuttavallisemmin Saaristotie kulkee Kaarinasta Paraisten ja Nauvon kautta Korppooseen. Tien pituudeksi on mitattu noin 75 kilometriä. Keskeistä tiessä on sen vilkkaus, kun ihmiset matkaavat toimistoista kotiin. Kevyen liikenteen väylä kulkee hieman irti tiestä, paikoin jättäen pienen metsikön väliin. Liikenteen humu on kovimmillaan Kirjalansalmen sillalla, mikä on harmillista sillä sillalta on kauniit maisemat Kirjalansalmeen (Rävsundet).

Sillan jälkeen kiristin tahtia ja kiidin kuin hopeanuoli eteenpäin määränpäänä Paraisten kaupunki. Lyhyt virkistyshetki Saaristotien varressa sijaitsevalla Kirjalan kioskilla, minkä jälkeen poljin hiki päässä kunnes näin Paraisten kirkon siintävän joutilaasti liikahtelevan kanavan päässä. Tarkoitukseni oli mennä suoraan Paraisten kirkolle ja sieltä majapaikkaani mutta koska aikaa siihen oli vielä kosolti, päätin poiketa Munkvikenin luontopolulla.

Luku 1 (2)

Munkvikenin luontopolku kulkee aivan Paraisten keskustan tuntumassa. Luontopolku on noin kaksi kilometriä pitkä ja sen varrella useita paikallisesta luonnosta ja sen ainutlaatuisuudesta kertovia opastetauluja. Liikkeelle pääsee Tennby:n kaupan kohdalta ja Munkvikenin uimarannalta. Luontopolku kumpuilee kevyesti, sieltä löytyy pähkinäpuulehtoja ja kauniita kalliopintoja sekä kaunis maisema Prästviken-lahdelle. Retken luontopolulle voi tehdä itsenäisesti tai mikä parasta, kysyä Paraisten luonnonsuojeluyhdistykseltä opastettuja retkiä luontopolulle.

Illan viileämpi tuulahdus oli tervetullut, kun laskettelin Paraisten kirkolle. Valokuvasin kirkkoa leppeässä illassa ja tapasin ystäväni Paraisten pääkirjaston edessä, mistä jatkoimme vielä yhteen kohteeseen: Paraisten kotiseutumuseoon. Kohde on erityislaatuinen, sillä siellä on oleskellut maailmanhistorian kannalta merkittävä henkilö. Vladimir Iljitš Lenin yöpyi yhdessä kotiseutumuseon taloista pakomatkallaan Venäjältä vuonna 1907.

Pohdinnat ja mietteet keskiajalta 1900-luvun alun myllerryksiin rantauduin unten satamaan valmiina heittämään ankkurin pohjaan ja keinua uneen kuten kerran Albanuksen kyydissä.

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 1/6

Familjevandring på Nötö i Åbo skärgård

Tillsammans med min åttaåriga dotter Linnea och min arbetskollega Anna Karin åkte vi till Nötö i Åbo skärgård. Besöket var en del av projektet St Olav Waterway och vi ville tesvandra en vandringsled inom ramen för projektet. Ombyte från vardagsmiljön är alltid välkommet och möjligheten att tillbringa ett par dagar utomhus i naturen i en ny miljö kändes uppfriskande. Tystnaden och stillheten på Nötö var påtaglig för en stadsbo. Jag har en gång tidigare vandrat på kontinenten men skärgårdens miljö gav en helt annan upplevelse där vattnet var närvarande nästan hela tiden.

091

Det regnade och var lite ruskigt väder då vi anlände till Nötö. Vi kände ingen större lust att bege oss ut i terrängen utan lekte i stället kurragömma inne i Backaro Bed & Breakfast där vi också övernattade. Senare på kvällen slutade det regna och vårt värdpar Ida och Emanuel tog oss med på en promenad till det vackra kapellet och i omgivningarna runt byn och det kändes som om vi trots allt fick pröva på att vandra lite också den dagen. Rummen i Backaro var mysiga och sängarna bekväma. Efter en lång natts sömn var vi redo för en ny dag och vädret gjorde oss inte besvikna. Vi vakande till solsken och efter den läckra och rikliga frukosten var vi redo att utforska ön. Vi vandrade i väg genom skogen och kom så småningom upp på klippor varifrån vi hade en underbar utsikt över havet och öarna utanför. Det kändes som den mest naturliga platsen att sitta och äta vårt medhavda mellanmål på och vi stortrivdes alla tre i solen på berget. Anna Karin hade laddat ner en app på sin smarttelefon och vi kunde följa leden med hjälp av den. Vissa svårigheter att hålla oss på den rätta rutten hade vi dock i bland.
097
Nånstans under vandringen tröttnade Linnea och hon uttrycker själv att hon blev ’trött och hungrig och arg’. Vi fick locka med att hon skulle bli skjutsad på en kärra till Nötö lanthandel på glass innan hon åter hittade energi att vandra. vandringen var totalt ca 4 km lång och jag trodde att Linnea skulle klara det med glans men det blev trots allt lite motigt för henne. All trötthet för Linneas del var glömd då hon såg gårdshunden Jaffa komma lufsande mot oss och hon fick gosa med den en stund innan vi fick äta Idas goda lunch.

Maria

8 åriga Linnea skriver om Nötö

Det vad en gång en dam som hette Anna Karin och en annan dam som hette Maria ja och en liten flicka som hette Linnea. En dag bestämde sig Anna Karin, Maria och Linnea för att åka till Nötö på en arbetsresa. Det vad ju förstos Anna Karin och Maria som skulle på arbetsresa men Linnea vad med för att Anna Karin och Maria skulle få se hur det är att ha ett barn med sig och vandra. Ja för att Anna Karin, Maria och Linnea for faktiskt och vandra. Men i slutet av vandringen blev Linnea trött och arg. På Nötö fanns också en hund som hette Jaffa och han var väldigt söt och snäll. Anna Karin, Maria och Linnea måste ju också bo nonstans dom två dagarna dom vad på Nötö och dom bestämde sig för att bo på Bed and Brakfast som vad ett väldigt trevligt ställe tyckte Anna Karin, Maria och Linnea. Dom som drog Bed and Brakfast vad också väldigt trävliga. Maten på Bed and Brakfast vad jette god. Anna Karin, Maria och Linnea lekte också kurra gömma i det stora huset. Det fanns också en spindelgunga på gården som Linnea tyckte väldigt mycket om. Snipp snapp snu så var den sagan slut.
094